Revision [491]

This is an old revision of VihreaKuula06 made by Heikki on 2019-06-18 22:51:44.

 

Vihreä kuula 06: Operaatio Kuokkavieras


<-- Vihreä Kuula 05

Torstai 7.6. 2018

Ryhmä on nukkunut yönsä -- toiset paremmin, Mari surkeasti, mutta Titan piristeet auttavat. Essi on illalla polttanut viimeisen sätkänsä.

Torstaiaamuna aamiaisella salin tai lenkin jälkeen. Karkkilaatikolta raporttia kasvinäytteistä: täysin erilaista kuin itiöt, mukana eläinperäistä ainetta hiiren raadosta. Näytteen juuret ovat seuranneet hiiren hermoratoja. Näyte hävitettiin polttamalla - mutta tuli aiheutti siementen koteloitumisen ja voisi edesauttaa sen leviämistä. Kasvit pitäisi hävittää myrkyillä. Puutarhalla kasvihuoneita ympäröivä kuollut kehä oli varmaankin aivan oikea eristämismenetelmä?

Uutisissa on pieni maininta että retkeilijä oli kuullut laukauksia ja myöhemmin mustaa savua Porttivaaran kansallispuistossa, rivien välistä voi lukea että virkavalta on tulkinnut tapauksen nuorten häiriköinniksi, muistutellaan, että metsästys on kansallispuistojen alueella kiellettyä ja että vaikka metsäpalovaroitus ei olekaan voimassa, avotulen teko muille kuin nuotiopaikoille on ehdottomasti kiellettyä. lisäksi on paikallisuutinen havaitusta meteoriitista seudulla viime yönä. Timo tutkii lisää, mutta mitään tietoa osumapaikasta ei ole. Mari soittelee Kajaanin kuu -yhdistykselle ja hakee lisätietoja, laihoilla tuloksilla.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/lehti.gif)

Kartalla on ollut kolme ympyrää: yksi etelässä Porttivaaralla (jossa on käyty) yksi kasvihuoneissa (joilla on käyty), ja yksi vähän sen itäpuolella (jota ei olla vielä nähty). Pohditaan kohteita. Kolmas ympyrä, Laura, Benthicin louhos? Ympyrä valitaan ensimmäiseksi. Land Roverilla paikalle, sitten tarpomista skutassa. Puolen tunnin haahuilun jälkeen päästään nyppylälle, josta näkee Granlundin kartanon palaneen päärakennuksen. Kukkulan huipulla on kivipaasia, jotka sojottavat omituisiin suuntiin. Essi poimii kivistä erikoisia jäkälänäytteitä. Antero kiikaroi Granlundin tilan suuntaan, ja näkee vartiointiliikkeen auton saapuvan sinne. Paikasta löytyy myös Brentin jälkiä, jotka lähtevät Granlundin puutarhan suuntaan. Antero pohtii kukkulan kiviä ja vertailee niitä muistin pohjalta muihin Suomesta löytyneisiin vastaaviin, Hän luonnosetelee paikasta pienen argeologisen pohjapiirustuksen ruutuvihkoon. Esillä on kumma olo paikasta ja hän on hetken kuulevinaan ääniä, ikään kuin vaimeaa laulua.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Kukkula.gif)
Essi pohtii hetken että jos McCaslan on kulkenut laulamassa kaikissa kolmessa karttaan merkityssä paikassa, ja seuraavana yönä taivaalta iskee jotakin alueen keskelle, mutta hän ei oikeastaan halua jatkaa tätä ajatuslinjaa pidemmälle.
Pohditaan tarvetta käydä kasvihuoneilla, mutta tätä ei lopulta nähdä tarpeellisena. Palataan autolle. Todetaan, että on käytännössä välttämätöntä selvittää, mitä Benthic olettaa tapahtuneen. Käydään vilkaisemassa toimistoa. Siellä roudataan asioita lastauslaiturilta merikonttiin, biologisessa suojavarustuksessa. Paikalla on Laura autoineen, Benthickin tutkimushenkilökuntaa, pari Intersecuren vartijaa sekä vuokra-auto.

Antero jää kytikselle pitämään paikkaa silmällä. Essi askartelee ryhmälle pikaiset Poukama-kopiohaalarit (selkään spraymaalattu logo) sillä idealla, että nämä menevät läpi huonossa valossa Timo puistelee päätään Essin askarteluille.

Tällä välin karkkilaatikolla Titta ja Damianos poimivat Holopaisen jäänteet, roudaavat ne puolustusvoimien ambulanssiin ja kuljettavat krematoitavaksi. Krematointi menee vähän lomakesäädöksi, mutta lopulta jäänteet poltetaan, Damianos näyttää nieleskelevän kyyneleitä ja Titta asettaa kätensä hetkeksi hänen olkapäälleen. Damianos pudottaa Titan hotellille. Ryhmä jakaa tiedot.

Anterolta tulee ilmoitus, että kuormuri on saapunut noutamaan konttia. Ryhmä nousee nopeasti ajoneuvoihin ja lähtee keskeyttämään. Antero havainnoi tilannetta: kaljupäinen pukumies, latinohippi, pari Intersecuren tyyppiä. Intersecuren kaveri ojentaa alumiinisen turvasalkun kaljupäälle.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Sideloader.gif)
Muu ryhmä saapuu autoineen paikalle ja pysyy etäisyyden päässä. Kontti nostetaan kuormurin lavalle. Hyttiin nousee kuljettajan lisäksi yksi Intensecuren työntekijä, Kuormuri lähtee kohti Helsinkiä, ja Mari ja Essi lähtevät Land Roverilla perään; samalla soitetaan tukijoukkueelle ja pyydetään näitä apuun. Alumiinisalkku menee kaljupään mukaan kohti pohjoista ja lentokenttää. Antero, Timo ja Titta lähtevät Passatilla näiden perään.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Kuriiri.gif)  (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Thomas_Benthic.gif)
Lentokenttä on lyhyen matkan päässä. Titta joutuu ajamaan Kajaanin keskustassa päin punaisia säilyttääkseen kontaktin autoon. Keskustan jälkeen alkavalla rauhallisemmalla metsätaipaleella Titta kiilaa auton tieltä oppikirjamaisen vähäeleisellä manooverilla. Antero syöksyy auton luokse, lyö ulos horjuvaa miestä pistoolilla. Mies kohtaa merkkiä ja huutaa jotain "US ministery of foreign affairs, diplomatic courier!" mutta sitten isku menee perille. Antero uhkaa järkyttynyttä maahan lyötyä kaljupäätä aseella samalla kun Timo anastaa salkun autosta, tyyppi lyödään rautoihin, Antero ja Timo juoksevat takaisin autolle Titta painaa kaasun pohjaan, ja lähtee takaisinpäin.

Titta kysyy mitä tapahtui, Antero raportoi. Titta ei ole riemuissaan siitä, että kaksikko saattoi kolkata diplomaatin. Tieto välitetään toiselle ryhmälle. Salkussa pelätään jäljitintä, joten se kääritään avaruushuopaan jottei signaalia ei lähde ulos. Ryhmä kysyy Damianokselta turvallista avauspaikkaa ja tämä ehdottaa sairaalan signaalisuojattuja kellaritiloja. Salkku on tukevaa tekoa, mutta se saadaan lopulta voimalla ja järeillä työkaluilla avattua, Sisältä löytyy useita kiintolevyjä, kryptattuja toki, jotka otetaan talteen.

Titta ja Mari seuraavat rekkaa, Mari on jatkuvassa yhteydessä taktiseen ryhmään ja pitää näitä tilanteen tasalla, hän tajuaa samalla että on tavannut operaattorin (Orapihlaja) jonka kanssa keskustelee, omaan värväykseensä liittyvässä tilanteessa. Mari huomaa että miehellä on moraalinen dilemma rekan pysäyttämisestä, koska paikalla on siviilejäkin, Mari tekee oikean psykologisen tulkinnan ja onnistuu vahvistamaan miehen moraalia vetoamalla tämän velvollisuuden tuntoon.
Tiellä Kajaanin ja Iisalmen välillä taktinen ryhmä pysäyttää rekan. Merikontti on lukittu järein lukkosinetein, mutta taktisen ryhmän varusteista löytyy voimapihdit jolla kontti saadaan auki. Essi ja Mari vilkaisevat sisään, ja näkevät siellä hyvin pakatuissa tutkimusvitriineissä ruumiinavausjäänteitä ja rihmastoa, osa kuollutta, osa paremmassa kunnossa. Sisään heitetään kaksi fosforikranaattia. Kontin palaessa taktinen tiimi poistuu etelään, Essi ja Mari pohjoiseen.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Tie.gif)
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Orapihlaja.gif)  (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Lucia.gif)  (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Miikkael.gif)
Kajaanissa Antero ajaa kolhitun Passatin syrjäiselle metsätielle ja käyttää vielä yhden polttoheitteen sen tuhoamiseen.
Ryhmä kohtaa jälleen hotellilla. Tehtävä todetaan enimmäkseen suoritetuksi.

Jälkiseuraukset:


Laura Ghent poistuu Kajaanista 17:35 Helsingin lennolla, Helsinki-Vantaalta hän jatkaa Heathrown kautta Bostoniin, jäljet päättyvät Loganin kansainväliselle lentokentälle.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/respa.gif)
Benthic vetäytyy Kajaanista epäselvissä oloissa. Uutisten mukaan Yhdysvaltain kansalaisen kimppuun on hyökätty, (Mies paljastuu Akiaso nimisen lääkealan yrityksen työntekijäksi, (eikä hänellä ole diplomaatti statusta)) ja joku poltti Benthicin vuokraaman rekan etelään menevällä tiellä. Poliisi epäilee kaiken kaaoksen aiheuttajaksi järjestäytynttä rikollisuutta.
Benthickiä epäillään ainakin ympäristörikoksista, tutkimus mahdollisesta yhteydestä vanhemman-konstaapeli Jaakkolan kuolemaan jatkuu.

Talouspuolen tutkinnassa on toistaiseksi selvinnyt, että Benthickin omistaa Benthic Enterprises inc, yksityisessä omistuksessa oleva Bermudalta toimiva Holding-yhtiö, Benthic Enterprisen taas omistaa Delawarelainen Akiaso Inc. jonka omistukset puolestaan tuntuvat liittyvän Luxemburista, Alankomaista, Singaporesta ja kanaalin saarilta käsin toimiviin sijoitusyhtiöihin. Vyyhti on sekava ja tutkinta jatkuu.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/kautava.gif)

Essi käy vilkaisemassa louhosta, ihan osana oikeita töitään. Sen vedessä on paitsi raskasmetalleja, myös itiöitä. Essi toteaa louhoksen ympäristöhasardiksi ja esittää sitä suljettavaksi sekä puhdistettavaksi. Toimenpiteiden on tarkoitus estää vaaroja leviämästä täältä muualle.
 (image: http://kuula.karmavector.org/images/Kuvitus/Talvivaara_2.gif)

Timo päättää olla ryhtymättä avaamaan kiintolevyjä. Levyt jätetään odottamaan kuljetusta karkkilaatikolle.

Puutarha todetaan edelleen uhaksi, mutta se ei ole kiireellinen. Titta kirjoittaa raportin, joka suosittelee puutarhan tuhoamista jonkinlaisella aikavälillä.

Mari tukee omalta osaltaan teoriaa Benthicin ja järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelystä, mutta irtautuu itse selvittelystä aika nopeasti.

Antero pakkaa aseistuksen odottamaan kuljetusta karkkilaatikolle, vaihtaa siviilikamoihin ja häipyy vähin äänin.

Essi ja Titta ajavat Land Roverin takaisin Helsinkiin ja debrieffaavat mennessään. Timo poistuu yksin junalla.

Roope Jaakkolan ruumis on polttohaudattu, papereiden mukaan toimenpiteen määräsi kuolinsyy tutkija Holopainen.
Holopainen on kateissa, poliisi tutkii asiaa ja pyrkii selvittämään tämän olinpaikan sekä mahdollisen yhteyden Benthiciin

Hoikankankaan varuskunnan yli-lääkäri, lääkintäkapteeni Saara Järvelä (Damianos) on toistaiseksi pidätetty virasta, tutkinnassa on löytynyt joitakin epäselvyyksiä papereissa, Järvelä on epäiltynä ainakin virkavirheestä ja Poliisi selvittää mahdollista yhteyttä Benthickiin.

<-- Vihreä Kuula 05


CategoryPelit
There are no comments on this page.
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki